4. luokka
Musiikki
Lastenkulttuurikeskus Louhimon GarageBand-työpaja
Matalan kynnyksen työpajassa tutustutaan elektronisen musiikin tekemiseen GarageBand-ohjelman tablettisovelluksen avulla. Louhimon ohjauksessa oppilaat luovat pareittain musiikkia ohjelmiston rumpukoneiden ja syntetisaattoreiden avulla. Osallistujat tekevät työpajassa myös oman samplen, jota käytetään sävellystyössä. Louhimo tuo mukanaan tarvittavan laitteiston koululle.
Työpajat kiertävät Seinäjoen kouluilla vuosittain syys- ja kevätlukukauden aikana. Louhimo tiedottaa tarkemmista ajankohdista.

Dokkino-dokumenttielokuvatapahtuma
Neljänsille luokille tarjotaan mahdollisuus osallistua Dokkino-dokumenttielokuvatapahtumaan. Dokkino on valtakunnallinen lasten ja nuorten dokumenttielokuvakiertue, joka tutustuttaa alle kahdeksantoistavuotiaat katsojat luovan dokumenttielokuvan maailmaan. Tapahtumissa esitetään kansainvälisiä laatudokumenttielokuvia, jotka käsittelevät ajankohtaisia teemoja.
Tapahtumaan kuuluu elokuvanäytösten lisäksi kattava opetusmateriaalipaketti, jonka avulla elokuvien kerrontaa ja niiden aiheita on mahdollisuus käydä läpi oppitunneilla.
Dokkino-kiertue järjestetään Seinäjoella uudessa elokuvateatteri Bio Rexissä keväällä 2023. Ajankohdasta, elokuvien teemasta ym. ollaan yhteydessä suoraan opettajiin kevätlukukauden alussa.
Dokkino-tapahtumakiertueen tuottaa ja toteuttaa DocPoint-elokuvatapahtumat ry.
Katso myös Valtakunnallinen elokuvaviikko kohdasta 3. luokat.