Lainaamo – harrastusvälineitä lapsille ja nuorille

Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan 10–20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat lainata Louhimon lainaamosta itselleen harrastevälineitä. Lainaamon idea on tarjota harrasteväline käyttöön ajalle, jolloin nuori voi testata omaa motivaatiotaan kyseisen harrastuksen parissa tai esimerkiksi kerätä rahaa oman välineen hankintaan. Lainalle tarjotaan pääasiassa soittimia, soitinlaitteita sekä sirkusvälineistöä. Ilmoitetut laina-ajat ovat suuntaa antavia ja niitä voidaan soveltaa tapauskohtaisesti. Erilaisten kysymysten tai huollon tarpeen ilmetessä voit olla yhteydessä Louhimoon. Lainaamon palvelut ovat täysin maksuttomia. 

Tutustu lainattavaan välineistöön täällä.
Täytä hakemus ja olemme sinuun yhteydessä! 

Kammio – keikka-, harjoitus- ja studiotila nuorille musiikinharrastajille

Oma keikka -klubi

Seinäjoen, Kurikan ja Ilmajoen alle 25-vuotiaiden bändeillä sekä erilaisilla musiikkiprojekteilla on mahdollisuus nousta Kammion lavalle Oma keikka -klubeilla, joita järjestetään keväisin ja syksyisin. Ehtona on, että kokoonpanot eivät ole aiemmin merkittävissä määrin keikkailleet. Esiintyjille tarjotaan maksuton keikkatila sekä tarvittava esitystekniikka, teknikko mukaan lukien. Tukea tarjotaan myös muissa projektin vaiheissa.

Esiintyjien tehtävänä on houkutella yleisö (15–30 hlöä) paikalle sekä valmistella keikkasetti esityskuntoon.

Ilmoittautuminen esiintyjäksi syksyn 2023 klubeille tapahtuu tästä linkistä.

Bändien harjoitusvuorot

Seinäjoella toimivat 12-20-vuotiaiden bändit sekä saman ikäluokan musiikintekijät ja soittajat voivat hakea omaa viikoittaista vuoroa Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan soittotila Kammiosta. Tilassa on käytettävissä mm. rummut, basso- ja kitaravahvistin sekä äänentoistolaitteisto. Valinnoissa painotetaan bändikokoonpanoja, mutta myös yksittäiset musiikinharrastajat voivat hakea vuoroa. Maksuttomia vuoroja on tarjolla arki-iltapäiviksi.

Maksuttomia soittotilamahdollisuuksia tarjoaa Seinäjoella Louhimon lisäksi muun muassa Apila-kirjaston Soittohuone Pommari.

Kammion äänitysstudio – ensikosketus bändiäänityksiin

Louhimo organisoi vuosittain toiminta-alueensa alakoulujen bändeille studioäänityksiä ammattiäänittäjän kanssa.

Louhimon toiminta-alueen ala- ja yläkoulujen bändien ohjaajat voivat tiedustella oppilasbändien äänitysmahdollisuuksista Kammion studiossa. Myös koulujen ulkopuolella toimivat lasten ja nuorten bändikokoonpanot voivat tiedustella mahdollisuutta äänityksiin.

Kammio on Kalevan Navetassa sijaitseva soitto- ja studiotila, jota Lastenkulttuurikeskus Louhimo hallinnoi yhteistyössä Taideyliopiston Seinäjoen yksikön kanssa. 

MELU-rekisteri – tukea ja esiintymisiä bändeille ja artisteille

Aiemmin Louhimon bändirekisterinä tunnettu MELU-rekisteri on nykymuodossaan yhteystietolista, jonka kautta Louhimo voi tarjota esimerkiksi esiintymismahdollisuuksia tai muita bändi- tai artistitoimintaa edistäviä sisältöjä ja vinkkejä Seinäjoen, Kurikan ja Ilmajoen alueella vaikuttaville nuorille artisteille tai nuorten bändeille.  

Voit ilmoittaa yhteystietosi rekisteriimme tästä linkistä!

Kesäsoittajat – kesätyö muusikoiksi mieliville

Seinäjoen kaupungin Kesäsoittajat ovat kiertäneet kaupunkia yli kymmenenä kesänä. Kaupunki palkkaa Kesäsoittajat-tehtäviin vuosittain kesätyöntekijöiksi 16-25 -vuotiaita nuoria. Kesäsoittajat-yhtye harjoittelee Louhimon ohjauksessa monipuolisen pop- ja rock-painotteisen ohjelmiston, jonka toivotaan puhuttelevan mahdollisimman laajaa kuulijakuntaa. Harjoitusjakson jälkeen 4-5-henkinen yhtye kiertää konsertoimassa ympäri kaupunkia 20-40 keikan verran. Konsertit toteutuvat kesä-heinäkuussa pääasiassa klo 10-18 välillä.

Kiertueella on lisäksi mukana Kesäsoittajien tuottaja, joka toimii kiertueen ääniteknikkona sekä kuskina. Keikkoja toteutetaan muun muassa palvelutalojen ja varhaiskasvatusyksiköiden pihoissa, uimarannoilla, toreilla sekä muissa kesäisissä paikoissa eri puolilla kaupunkia. Kesäsoittajat ovat tarjonneet vuosien varrella useille kymmenille nuorille mahdollisuuden tehdä musiikkia ja oppia keikkailevan muusikon työstä Seinäjoen kaupungin kesätyönä. Kaupunkilaisille maksuttomat konsertit ovat tarjonneet useita satoja elämyksiä ja tunnelmaa kesäisiin hetkiin.

Kesäkohtainen kiertueaikataulu ja ajankohtaiset hakutiedot päivittyvät Seinäjoen kaupungin ja Louhimon kanaviin sekä Kesäsoittajien facebook-sivuille.