Louhimo on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden musiikkiin ja sirkukseen erikoistunut lastenkulttuurikeskus. Toiminta-alueeseen kuuluvat Seinäjoki, Ilmajoki ja Kurikka. Pääasialliset kohderyhmämme ovat lapset, nuoret ja perheet sekä koulut ja varhaiskasvatus.

Louhimon toiminta-ajatuksena on työskennellä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi tuottamalla heille laadukkaita taide- ja kulttuuripalveluja sekä tekemällä heidän kanssaan taidetta ja kulttuuria. Toiminnan arvoissa tärkeinä kohtina ovat jokaisen lapsen oikeus taiteeseen ja kulttuuriin, sekä kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäminen. Vaikka toimintamme on usein aikuisten tuottamaa, se on ennen kaikkea lapsilähtöistä ja lasten ja nuorten omia taiteellisia tarpeita kunnioittavaa.

Toimintaamme ovat muun muassa:

Toimintatapojamme ovat musiikintekotyöpajat ja musiikin harrastamisen tukeminen, sirkustyöpajat ja sirkustoiminnan edistäminen, erityisryhmien parissa työskentely, esiintymistilaisuudet nuorille sekä erilaiset opetus- ja ohjemateriaalit.

Louhimon toimitilat sijaitsevat Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa Seinäjoen keskustan tuntumassa. Suurin osa sisällöistä toteutuu kuitenkin toiminta-alueen kouluissa, varhaiskasvatusyksiköissä, tapahtumissa ja työpajoissa eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Lastenkulttuurikeskus Louhimo on osa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluita ja kuuluu sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialaan. Yleisölle avoin toiminta on lähtökohtaisesti käyttäjille maksutonta. Louhimon toimintaa rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Louhimon toiminta-alueen kunnat.

Louhimo on yksi Suomen lastenkulttuuriliiton perustajajäsenistä. Suomen lastenkulttuuriliitto on valtakunnallinen lastenkulttuuritoimijoiden keskusjärjestö, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta Suomessa. Liiton jäseninä on 36 ammatillisesti toimivaa lastenkulttuuriorganisaatiota ja 47 yhteistyöjäsentä.

Louhimo on perustettu vuonna 2006. Keskus täytti 15 vuotta vuonna 2021. Louhimo on palkittu Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä Lapsenpäivä-palkinnolla vuonna 2016. Palkinto myönnetään vuosittain yhteisölle, joka on tehnyt merkittävää työtä lasten taideharrastuksen edistämiseksi.