Harkun tavoitteena on tarjota maksutonta mielekästä tekemistä koulupäivän yhteyteen. Harkku on harrastamisen arkku täynnä aarteita, ja kantaa sisällään HARrastamisen, Kaveruuden, Kulttuurin ja Urheilun teemoja. Harkussa testataan erilaisia toimintamalleja ja tapoja, joilla tarjota koulupäivien yhteyteen aktiviteetteja, jotka helpottavat lasten ja nuorten arkea. Harkussa kehitetään myös etsivän harrastustoiminnan konseptia. Tavoitteena on monimuotoistaa käsitystä harrastamisesta yhdessä lasten ja nuorten kanssa tarve- ja mielenkiintolähtöisesti.

Harkku – Seinäjoen harrastamisen malli on Seinäjoen kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialan yhteinen hanke, ja sitä hallinnoi Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut ja lastenkulttuurikeskus Louhimo. Seinäjoen harrastamisen malli on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen mallia, jonka päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Hanketta rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Seinäjoen kaupunki.

Lukuvuodella 2023-2024 on mukana 27 koulua ja noin 60 eri harkkua. Vapaita paikkoja löytyy vielä seuraavista harkuista. Ilmoittautua voi alla olevista linkeistä.

Alakylän koulu
Elokuva
Parkour

Alaviitalan koulu
Salibandy

Halkosaaren koulu
Palloilu

Hyllykallion koulu
Kädentaidot
Elokuvan tekeminen

Joupin koulu
Parkour
Monitaiteellinen

Kirja-Matin koulu
Parkour

Kouran koulu
Liikunta
Monitaiteellinen

Kärjen koulu
Monitaiteellinen

Lintuviidan koulu
Parkour
Voimistelu

Seinäjoen lyseo
Salibandy
Voimistelu

Marttilan koulu
Arkkitehtuuri

Tanelinrannan koulu
Arkkitehtuuri
Musiikki

Topparlan koulu
Voimistelu

Törnävän koulu
Musiikki

Tarjolla monipuolista harrastus-toimintaa mm. kädentaidot, parkour, lentopallo, jalkapallo, lautapeli, kuvataide, hevos, sirkus, arkkitehtuuri, musiikkia monipuolisesti, salibandy, voimistelu, luovaa leikkiä, ruoanlaitto.

Koulukohtainen tarjonta julkaistaan lukuvuoden 2023-2024 alkaessa Wilmassa, josta pääsee linkin kautta myös ilmoittautumaan. Toimintaa toteutetaan koko lukuvuoden ajan syyskuusta lähtien, paitsi koulujen loma- ja vapaapäivinä.

Tervetuloa Harkkuilemaan!

Lue lisää Harrastamisen Suomen mallista valtakunnallisen HSM-yhteyspisteen sivuilta.

Lapsi asettelee rakennuspalikoita osaksi isompaa rakennelmaa arkkitehtuurityöpajassa.
Arkkitehtuuri on yksi Harkkusisällöistä.