Lainaamo ja esiintyjähaku
Louhimon esiintyjähaku – lasten ja nuorten luovuus lavalle
Louhimon esiintyjähaun kautta nuoret taiteenharrastajat ja esiintyjäryhmät voivat hakea esiintymään erilaisiin kulttuuritapahtumiin.
Haku on suunnattu Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan 10–25-vuotiaille erilaisten taiteenlajien harrastajille sekä harrastajaryhmille. Haun kautta on mahdollista ilmoittaa yksittäisen esiintyjän tai ryhmän (esim. bändi, tanssi- tai teatteriryhmä) kiinnostuksesta päästä esiintymään Louhimon ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämiin tapahtumiin. Ilmoittautuminen ei sido hakijaa mihinkään vaan jokaisesta esiintymisestä sovitaan tapauskohtaisesti.
Esiintymistilaisuuksien mahdollistaminen on osa Louhimon toimintaa. “Alueellamme harrastetaan esittäviä taiteita hyvin monipuolisesti. Haluamme mahdollistaa eri taiteenlajien innokkaiden harrastajien pääsemisen parrasvaloihin”, lastenkulttuurituottaja Omar Zouiter toteaa.
Haun kautta on mahdollista päästä esiintymään esimerkiksi seuraaviin tapahtumiin: Club Louhimo, Pikkuprovinssi-klubi, Kalevan Navetan After Work Art sekä Kurikan Kesätori-ilta. Tällä hetkellä esiintyjiä haetaan vuoden 2026 tapahtumiin, jolloin lastenkulttuurikeskus Louhimo täyttää 20 vuotta.
Hae esiintymään oheisesta linkistä:
Lainaamo – harrastusvälineitä lapsille ja nuorille
Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan 10–20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat lainata Louhimon lainaamosta itselleen harrastevälineitä. Lainaamon idea on tarjota harrasteväline käyttöön ajalle, jolloin nuori voi testata omaa motivaatiotaan kyseisen harrastuksen parissa tai esimerkiksi kerätä rahaa oman välineen hankintaan. Lainalle tarjotaan pääasiassa soittimia, soitinlaitteita sekä sirkusvälineistöä. Ilmoitetut laina-ajat ovat suuntaa antavia ja niitä voidaan soveltaa tapauskohtaisesti. Erilaisten kysymysten tai huollon tarpeen ilmetessä voit olla yhteydessä Louhimoon. Lainaamon palvelut ovat täysin maksuttomia.
- Tutustu lainattavaan välineistöön.
- Täytä lainaushakemus, niin olemme sinuun yhteydessä!
Sirkusvälineitä käyttöön kirjastokortilla Ilmajoella ja Kurikassa
Ilmajoen ja Kurikan 10–20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat toukokuusta 2026 lähtien lainata itselleen sirkusvälineitä kirjaston kautta, kun Lastenkulttuurikeskus Louhimon toteuttama harrastevälineiden lainaustoiminta laajenee.
Louhimo on koonnut ja toimittanut Kurikan ja Ilmajoen kirjastoihin sirkuskassit, jotka ovat lainattavissa omalla kirjastokortilla. Kassit löytyvät Kurikan pääkirjastosta, Jalasjärven ja Jurvan kirjastoista, sekä Ilmajoen kirjastosta. Sirkuskassi sisältää perussetin sirkuksen pienvälineistöä, kuten esimerkiksi jongleerauspalloja ja -keiloja, kukkakepin, diabolon sekä jongleerauslautasen. Sirkuskassin lainaaminen onnistuu omalla kirjastokortilla maksutta.
Louhimo on toteuttanut lainaustoimintaa onnistuneesti toiminta-alueellaan useiden vuosien ajan. Louhimo toivoo, että kirjastoyhteistyön kautta entistä useammalla kurikkalaisella ja ilmajokisella lapsella olisi mahdollisuus kokeilla sirkusvälineitä, ja löytää siitä itselle kiinnostava harrastus. Lisätietoja lainauksesta voit kysyä kirjastojen henkilökunnalta.

