Musiikki ja sirkus
Lainaamo – harrastusvälineitä lapsille ja nuorille
Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan 10–20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat lainata Louhimon lainaamosta itselleen harrastevälineitä. Lainaamon idea on tarjota harrasteväline käyttöön ajalle, jolloin nuori voi testata omaa motivaatiotaan kyseisen harrastuksen parissa tai esimerkiksi kerätä rahaa oman välineen hankintaan. Lainalle tarjotaan pääasiassa soittimia, soitinlaitteita sekä sirkusvälineistöä. Ilmoitetut laina-ajat ovat suuntaa antavia ja niitä voidaan soveltaa tapauskohtaisesti. Erilaisten kysymysten tai huollon tarpeen ilmetessä voit olla yhteydessä Louhimoon. Lainaamon palvelut ovat täysin maksuttomia.
- Tutustu lainattavaan välineistöön.
- Täytä lainaushakemus, niin olemme sinuun yhteydessä!
Louhimon esiintyjähaku – lasten ja nuorten luovuus lavalle
Lisätietoa tulossa lähiaikoina.
Sirkustyöpajat
Louhimo järjestää sirkustyöpajoja lapsille, nuorille ja perheille. Työpajoja järjestetään yksittäisinä sirkustyöpajoina sekä erikseen sovittuina kokonaisuuksina muun muassa yhteistyössä koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa. Sirkustyöpajoja toteutetaan lisäksi lapsille, nuorille ja perheille suunnatuissa tapahtumissa. Sirkustyöpajat ovat osa Seinäjoen koulujen Kulttuurimatkan sisältöjä 7.-luokkalaisille.
Sirkustyöpajoja on järjestetty yhteistyössä ikääntyneiden kulttuuritoiminnan, lapsiperheiden sosiaalipalveluiden, etsivän ja erityisnuorisotyön, ap/ip-toiminnan, liikunta- ja nuorisopalveluiden sekä kirjaston kanssa. Sirkustyöpajoja on toteutettu lisäksi perusopetuksen valmistavan opetuksen ryhmille kouluissa, lastensuojelun perheohjauksen asiakasperheille sekä monitaiteisena kokonaisuutena erityisluokille. Lisäksi Louhimo on tuottanut sirkussisältöjä osaksi lasten ja nuorten leiritoimintaa Seinäjoella, Ilmajoella ja Kurikassa.
Louhimon sirkustyöpajat toimivat matalan kynnyksen periaatteella, eikä niihin osallistuminen vaadi aikaisempaa kokemusta sirkustoiminnasta. Toiminta suunnitellaan kohderyhmä huomioiden ja Louhimo tuo mukanaan kaiken sirkustyöpajassa käytettävän sirkusvälineistön. Toiminta perustuu sosiaalisen sirkuksen toiminnan periaatteisiin ja sirkustoimintaa sovelletaan monimuotoisesti eri kohderyhmien kanssa.
Kammio – keikka-, harjoitus- ja studiotila
Kammio on Kalevan Navetassa sijaitseva soitto- ja studiotila. Tutustu Kammioon tarkemmin Kalevan Navetan sivuilla. Louhimo järjestää Kammiossa toiminta-alueensa alakoulujen bändeille studioäänityksiä ammattiäänittäjän kanssa. Louhimon toiminta-alueen yläkoulujen bändien ohjaajat voivat myös tiedustella oppilasbändien äänitysmahdollisuuksista Kammion studiossa. Koulujen ulkopuolella toimivien lasten ja nuorten bändikokoonpanojen on myös mahdollista tiedustella mahdollisuutta äänityksiin.