Avainsana-arkisto: sirkus

Sirkusvälineitä aseteltuna lautalattialle. Taustalla värikkäitä sirkusvälinekasseja.

SIRKUS SAAPUU SEINÄJOEN VARHAISKASVATUKSEEN

Seinäjoen varhaiskasvatuksen, Taituri-taidetoiminnan ja lastenkulttuurikeskus Louhimon yhteistyönä toteuttamat sirkuskassit viedään kevään aikana Seinäjoen varhaiskasvatuksen yksiköihin. Samalla kasvattajia koulutetaan sirkuksen saloihin.

Kalevan Navetan Kammion lattialla on satoja värikkäitä palloja, renkaita ja huiveja. Yksi kerrallaan välineet katoavat kasseihin, joiden kylkiin on kirjoitettu ”Taituri-sirkusvälineet”.  Valmiiden kassien rivistö valtaa lattian ja kaartuu jo eteisenkin puolelle. Lastenkulttuurikeskus Louhimon taidekasvattaja Sari Pasanen laskee vielä kassit – kaikki ovat nyt valmiit!

Kalevan Navetalta sirkuskassit suuntaavat maaliskuun aikana Seinäjoen kaupungin päiväkotien lasten luokse. Sirkuskassit ovat osa Taiturin taidetoimintaa, jossa taide ja kulttuuri tehdään näkyväksi osaksi lasten arkea. Vuonna 2020 Seinäjoen kaupungin varhaiskasvatus sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionavustuksen lasten tasa-arvon ja hyvinvoinnin varmistamiseksi taiteen ja kulttuurin keinoin. Valtionavustuksen turvin aloitettiin Tähtitaituritoiminta, jossa varhaiskasvatukseen palkattiin 14 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Tähtitaiturit tukevat taiteen ja kulttuurin juurtumista varhaiskasvatuksen arkeen.

”Covid19-epidemiatilanne on tietysti asettanut haasteita myös toiminnalle. Haasteiden edessä ei kuitenkaan voi jättää toimimatta, vaan on opeteltava toimimaan toisin. Esimerkiksi toteutamme sirkuskoulutuksen etänä ja avaamme sen varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Samalla satsataan yksikkökohtaisiin sirkusvälineisiin. Näillä ratkaisulla saadaan sirkuksen ilo lapsille ja kasvattajille nopeammin näissä poikkeusoloissa”, toteaa lastenkulttuuripedagogi Anne Lähdesmäki.

Varhaiskasvatukseen kevään aikana hyökyvän sirkusaallon on mahdollistanut varhaiskasvatuksen, Taituri taidetoiminnan ja lastenkulttuurikeskus Louhimon yhteistyö. Louhimo on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden lastenkulttuurikeskus, jonka toiminta-alue käsittää Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan. Louhimon taidekasvattaja Sari Pasanen vastasi sirkuskassien valmistamisesta ja toimii tulevien sirkusklinikoiden ohjaajana.

”Sirkus on monipuolinen taidemuoto – se on taitoa, taidetta, leikkiä ja luovuutta ja sen parista jokainen löytää varmasti jotain itseään innostavaa. Näin suuri panostus sirkuksen viemiseksi varhaiskasvatukseen on hienoa ja olen siitä innoissani. Monen sadan välineen nimikoimisessa meni kyllä tovi”, naurahtaa Pasanen.

Lisätietoja:
Anne Lähdesmäki,
Lastenkulttuuripedagogi
anne.lahdesmaki(at)seinajoki.fi