Lastenkulttuurikeskus Louhimo järjestää keväällä 2024 ensimmäistä kertaa Imagine Finland –musiikkitapahtuman nuorille. Imagine on osa kansainvälistä JMI-musiikkijärjestöä, johon Louhimo hyväksyttiin jäseneksi joulukuussa 2023. Maaliskuussa järjestettävä Imagine Finland kutsuu 13–21-vuotiaista nuorista koostuvia bändejä ja artisteja lähettämään oman musiikkiesityksensä videohakuun. Haun kautta yhdellä artistilla tai bändillä on mahdollisuus päästä edustamaan Suomea kansainväliseen Imagine Music Experience –tapahtumaan Brysseliin joulukuussa 2024.
Suomen edustajan valinnan suorittaa louhimolaisten kokoama musiikkialan ammattilaisista koostuva raati. Videoiden perusteella suoritettavassa valinnassa kiinnitetään huomiota esityksen musiikilliseen laatuun, omaperäisyyteen ja lavaesiintymiseen. Esityksen musiikillinen tyyli on vapaa ja oman musiikin esittäminen erityisen suositeltavaa. “Vaikka vain yhdellä esiintyjällä on mahdollisuus päästä matkalle Belgiaan, haluamme tapahtuman kautta innostaa kaikkia bändejä ja artisteja viemään eteenpäin omaa musiikin tekemistä”, kommentoi Imagine Finlandin tuottaja Omar Zouiter. “Edustajaksi valitun bändin tai artistin lisäksi meillä on musiikkitoimijoiden lahjoittamia kunniamainintoja hakuun osallistuneille”, Zouiter lisää salaperäisesti.
Kansainvälisen JMI-järjestön idea on nuorten nousevien musiikintekijöiden tukeminen ja ihmisten yhdistäminen musiikin kautta. Brysselissä toteutuva Imagine-päätapahtuma tarjoaa työpajoja, sparrausta ja esiintymiskokemusta, sekä mahdollisuuksia kansainvälisiin kontakteihin nuorille artisteille ja bändeille. Tapahtumaviikon huipentavat kansainvälinen bändikilpailu sekä jamit, joissa nuoret pääsevät soittamaan toistensa kanssa. “On todella hienoa, että Suomestakin päästään nyt osallistumaan tällaiseen upeaan kansainväliseen tapahtumaan, jossa nuorilla on mahdollisuus kohdata toisia musiikin kautta”, Zouiter korostaa. Louhimo on yli 15 vuoden ajan tehnyt työtä lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen tukemiseksi ja heidän esiintymismahdollisuuksiensa lisäämiseksi. Imagine Finlandista on tarkoitus tehdä vuosittainen tapahtuma. “Toivomme laajaa osallistumista ja odotamme innolla nuorten esityksiä”, tuottaja intoilee.
Louhimon Imagine Finland –videohaku on avoinna 1.-31.3.2024 välisenä aikana. Alaikäisiä osallistujia pyydetään toimittamaan huoltajan suostumus hakuun osallistumiseen. Valinnasta ilmoitetaan osallistujille huhtikuun aikana. Lisätietoja ja tarkat hakuohjeet löytyvät osoitteesta: www.louhimo.com/imaginefinland
Lisätiedot:
Omar Zouiter
Lastenkulttuurituottaja
omar.zouiter@seinajoki.fi
p. 040 774 8563