LOUHIMO HAKEE LASTENKULTTUURITUOTTAJAA

LouhimoHaemme joukkoomme lasten ja nuorten parissa mielellään työskentelevää, pedagogisilla kyvyillä varustettua, oman taiteenalansa osaajaa (ei tarvitse olla musiikki).
Louhimo on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden musiikkiin erikoistunut lastenkulttuurikeskus. Louhimo työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi tuottamalla heille laadukkaita taide- ja kulttuuripalveluja sekä tekemällä heidän kanssaan taidetta ja kulttuuria. Toiminnan arvoissa tärkeänä kohtana on kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäminen.

Jätä hakemuksesi Kuntarekryyn 31.12.2015 mennessä.