KIRJASTON POMMARISTA SOITTOVUOROJA

Seinäjoen kirjastoon on avattu uusi soittohuone Pommari. Tilassa on käytettävissä elektroakustisia kitaroita, sähkökitaroita ja basso vahvistimineen sekä rummut, kahdet kosketinsoittimet, laulumikrofoneja ja äänentoisto. Pommariin hankitaan syksyn mittaan myös elektronisen musiikin tekoon tarkoitettua välineistöä, äänitys- ja miksauskalustoa sekä akustisia soittimia. Syksyn aikana tilaan asennetaan studiomonitorit ja etuaste, mihin voi liittää oman tietokoneensa.

“Pommarin tarkoitus on madaltaa kynnystä musiikin harrastamiseen sekä lisätä tasa-arvoa. Soittaminen ei ole siitä kiinni, onko mahdollisuutta hankkia omaa soitinta. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että Louhimo on lähtenyt innolla yhteistyöhön mukaan “, kertoo kirjastonjohtaja Mervi Heikkilä.

Louhimo järjestää lapsille ja nuorille ohjauksia Pommarissa lokakuun alusta lähtien parillisten viikkojen maanantaisin klo 15–16 kuluvan vuoden loppuun saakka. Ohjauksissa voi tutustua sekä bändisoittamiseen että elektronisen musiikin tekoon. Ensimmäinen ohjauskerta on 12.10. ja viimeinen 21.12. Erillisille lasten ja nuorten valmiille ryhmille tarkoitettuja ohjauksia voi tiedustella Louhimolta osoitteesta samuli.kukkola@seinajoki.fi.

Pommarissa on mahdollista soittaa myös varsinaisten opastusten ulkopuolella. Ilmaisia soittovuoroja voi lainata Seitti-kirjastokortilla. Soittohuoneen voi varata Apilan alakerran musiikkiosastolla tai numerosta 06 416 2428.