Vuonna 2021 juhlittiin Lastenkulttuurikeskus Louhimon viisitoistavuotista taivalta. Projektimuotoisena käynnistynyt toiminta on vuosien varrella vakiintunut merkittäväksi osaksi alueen lastenkulttuuritarjontaa. Viisitoistavuotias Louhimo työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi tuottamalla heille laadukkaita ja monipuolisia kulttuuripalveluita sekä tekemällä heidän kanssaan taidetta.

Pohja Louhimon nykyiselle toiminnalle ulottuu vuosiin 2003–2006, jolloin Seinäjoen alueella vaikuttivat taidekasvatusta ja kulttuurialan toimijoiden verkostoitumista edistävä LUOMUS-hanke sekä taidekasvattajien yhteistyötä nostattanut seutukuntien yhteinen Kirjava Kaari -hanke. Vuoden 2005 tienoilla lastenkulttuuritoiminta alkoi järjestäytyä valtakunnallisesti, ja Seinäjoki haki mukaan Lasten ja nuorten kulttuuriverkosto Taikalamppuun. Haun tuloksena Seinäjoelle syntyi lasten ja nuorten rytmimusiikkiverkosto Louhimo.

Louhimon toiminta alkoi projektimaisesti muutaman henkilön voimin. Toiminnan ytimessä olivat alkumetreistä lähtien lapset ja nuoret sekä koulujen ja päiväkotien kanssa tehtävä yhteistyö. Myös lastenkulttuurin ammattilaisten verkostoituminen ja alueellisuus ovat määrittäneet keskuksen toimintaa kolmen pitkään toiminnassa mukana olleen kunnan, Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan, rahoitusyhteistyön kautta. Yhteistyötä on tehty tiiviisti myös alueen muiden merkittävien rytmimusiikkitoimijoiden, Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen ja Rytmi-Instituutin, kanssa.

Rytmimusiikkiverkostosta lastenkulttuurikeskukseksi

Vuosia 2006–2012 voidaan kuvata Louhimon rytmimusiikin kaudeksi. Perustoimintaan kuuluivat tuolloin alueen kouluissa toteutetut bändisoittoon innoittavat Bändisimulaattori-kiertueet sekä paikallisen bänditoiminnan tukeminen. Louhimo järjesti lukuisia esiintymistilaisuuksia nuorten bändeille klubitapahtumien muodossa ja tuki bändejä matkalla studioon. Louhimo ylläpiti myös bändirekisteriä, johon kuuluneista monista yhtyeistä osa toimii musiikkialalla tänäkin päivänä.

Askeleet rytmimusiikkiverkostosta lastenkulttuurikeskukseksi otettiin vuosina 2013–2015. Samaan aikaan perustettiin myös valtakunnallinen lastenkulttuurikeskusten liitto, jonka perustajajäseniin Louhimo kuuluu.

Monitaiteinen lastenkulttuurikeskus

2010-luvulla Louhimon toiminta monitaiteistui, ja musiikin saralla kehitettiin erityisesti elektronisen musiikin työpajakokonaisuuksia. Kulttuurikasvatussuunnitelmatyön tukeminen, varhaiskasvatuksessa tehtävät yhteistyöt sekä tapahtumatuotantojen voimistuminen monipuolistivat nekin lastenkulttuurikeskuksen sisältöjä. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittaiset myönteiset tukipäätökset sekä alueen kuntien tuki lastenkulttuurille ovat ohjanneet toiminnan juurtumista alueelle.

Vuonna 2016 Louhimolle palkattiin lastenkulttuurituottaja ja henkilöstön sisäinen osaaminen laajentui musiikin lisäksi myös sirkukseen. Samoihin aikoihin Louhimo pääsi mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan kouluilla tapahtuvan kerhotoiminnan kärkihankkeen kehittämiseen. Taide- ja kulttuurisisältöinen kerhotoiminta voimisti ja monitaiteisti keskuksen toimintaa entisestään kymmenien tuntiperusteisten ohjaajien palkkaamisen myötä. Vuonna 2016 Louhimo palkittiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön Lapsenpäivä-palkinnolla.

2020-lukua lähestyttäessä Louhimo toteutti useita poikkihallinnollisia yhteistyöprojekteja lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Louhimo on ollut alusta lähtien mukana valtakunnallisessa Taidetestaajat-hankkeessa sekä Harrastamisen Suomen mallin kehitystyössä. Saavutettavuuden kannalta merkittävä tuotos on maakunnallisen kehittämistyön kautta valmisteltu sisältötarjotin maakunnalliseen lastenkulttuuritoimintaan. Pitkäjänteisen toiminnan myötä entistä useampi lapsi löytää taiteesta ja kulttuurista harrastuksen sekä keinon ilmaista itseään.

Uuden edessä

Uusin merkittävä käänne Louhimon historiassa koettiin vuonna 2020, kun Seinäjoen kulttuuripalvelut muutti taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navettaan yhdessä useiden muiden toimijoiden kanssa. Uuden edessä ollaan oltu myös koronaepidemian tuomien poikkeusolojen vuoksi. Taidekasvatuskenttä sekä palvelutarpeet lapsille ja perheille ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana. Louhimo on pyrkinyt mahdollistamaan monipuolisia lastenkulttuuripalveluita poikkeusoloista huolimatta. Viisitoistavuotiasta Louhimoa juhlistettiin kokoontumisrajoitusten täplittämän vuoden varrella mm. Taas mennään! lastenkulttuuripodcastin sekä nuorten bändejä esittelevän Club MELU -tapahtuman merkeissä.

Sirkusvälineitä ja ihmisiä koulun liikuntasalissa.
Sirkustoimintaa on toteutettu Louhimolla vuodesta 2016 lähtien.

Teksti on julkaistu vuoden 2021 Seinäjoen kulttuuripalveluiden toimintakertomuksessa (s.10-13).