TuLo-toiminta
TuLo-toiminta on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden Lastenkulttuurikeskus Louhimon ja lapsiperheiden sosiaalipalveluiden alaisen perhetyön, Tupasvillan taide- ja kulttuuritoiminnan kehittämishanke. Tavoitteena on vakiinnuttaa kulttuurin ja taiteen käyttö perhetyössä. Toiminta on ollut käynnissä vuodesta 2018 lähtien ja sitä on mahdollistanut Seinäjoen kaupungille myönnetty Kulttuuri perheen vahvistajana –teemainen perintöraha.
Kohderyhmänä ovat toimineet Seinäjoen kaupungin lapsiperheiden sosiaalipalveluiden asiakasperheet. TuLo-toiminnassa on järjestetty erilaisia kerhoja, ryhmiä ja koulutuksia henkilökunnalle. Louhimon työntekijät ovat toteuttaneet musiikki- sirkus- ja taidesisältöisiä rasteja Tupasvillan asiakasperheille järjestetyissä tapahtumissa ja perheleireillä. Ohjaajina ovat toimineet Louhimon ja Tupasvillan työntekijät tarkoituksena yhdistää taidekasvattajien ja perheohjaajien osaaminen.
Toiminnan on tarkoitus vakiinnuttaa ennaltaehkäiseviä, korjaavia tai jälkityöskentelyyn liittyviä taide- ja kulttuurikasvatuksen keinoja osana lapsiperheiden sosiaalipalveluita. TuLo-toiminnassa on toteutettu toiminnallisesti lastenkulttuurin ja taidepedagogian sekä lapsiperheiden sosiaalipalveluiden ammattilaisten yhteistyötä.