Kolme hahmoa teltan alla

Eskarifestarit juhlittiin Merivirrassa 1100 esikoululaisen kanssa

Seinäjoen kaupungin Lastenkulttuurikeskus Louhimo järjesti tänä keväänä kahdettatoista kertaa Eskarifestarit. Merivirta – luoksesi liikkuva taidefestivaali toteutettiin kiertuemuotoisena 6.4.–6.5.2021 Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan alueella tavoittaen yhteensä noin 1100 esikoululaista. Poikkeuksellisten olojen vuoksi tapahtuma toteutui ulkotiloissa päiväkotien pihoilla sekä läheisillä kenttäalueilla.

Louhimon Eskarifestarit-konseptiin kuuluu esittävää sisältöä, taiteenalakohtaisia työpajoja sekä päiväkodeille lähetettäviä ennakkotehtäviä. Merivirta-esitystapahtuman aikana lapset pääsivät osallistumaan sirkus-, sanataide- sekä rytmityöpajoihin sekä itse esityksen toteuttamiseen. Eskarifestareiden suunnittelussa hyödynnettiin Lahden Lastenkulttuurikeskus Efektin pihaesityskiertue-ideaa, josta kokonaisuus muokattiin Louhimon toiminta-alueen kuntiin sopivaksi. Kiertue-esityksen tuotantovalmistelut toteutuivat yhteistyössä kuntien varhaiskasvatuksen sekä Louhimon työntekijöiden kanssa. Kiertueen sääolosuhteet toivat ulkoesitykseen omat mausteensa. Viiden viikon aikana päästiin kokemaan lumi- ja vesisadetta, voimakasta tuulta sekä onneksi myös aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä. Osallistujilta kerätyn palautteen mukaan hyvällä säällä ulkona oli jopa mukavampaa kuin sisällä.

Merivirta-esityksen teema oli jatkoa Louhimon viime vuonna toteuttamalle Hai 5 -esityksestä tutulle merelliselle maailmalle, joka sitoi esityksen sekä työpajojen sisällöt yhteen. Palautteen mukaan erityisesti esityksen hahmot kiinnostivat lapsia ja jäivät mieleen. ”Olemme iloisia voidessamme työllistää Eskarifestareilla alueen taideammattilaisia, jotka saivat hyödyntää osaamistaan esiintymisen lisäksi työpajojen ohjaamisessa”, tapahtuman tuottajana toiminut Maarit Manninen kommentoi.

Tapahtuman sirkustyöpaja oli noussut palautteissa monen lapsen suosikiksi. Tänä vuonna Eskarifestareiden ennakkotehtävänä oli valmistaa jongleerauspallo, jota hyödynnettiin sirkustyöpajassa. Varhaiskasvatuksesta pallon valmistamista kuvailtiin hyväksi tehtäväideaksi, ja sirkusteema innosti myös tapahtumaan osallistuneita aikuisia. Louhimo on tuottanut osana toimintaansa sirkus- ja musiikkisisältöisiä oppaita sekä opetusvideoita toimintaan innostamiseksi.

Perinteisesti Eskarifestarit keräävät kuusivuotiaat yhteen taide- ja kulttuurielämysten ääreen. Poikkeusolojen vuoksi toteutetun kiertue-esityksen vastaanotto varhaiskasvatusyksiköissä koettiin lämpimäksi. Myös lehdistö kiinnostui festivaalien uudesta muodosta, ja tapahtuma keräsi medianäkyvyyttä alueella. ”Tuntuu äärimmäisen tärkeältä päästä toteuttamaan yhteistä kokemusta koko ikäluokalle”, summaa Louhimon vs. lastenkulttuurikoordinaattori Tanja Huuskonen.

Seuraavat Eskarifestarit juhlitaan jälleen huhti-toukokuussa 2022. Louhimon Eskarifestarit ovat mukana Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton Taidetta eskareihin -hankkeen sivuilla. Hankkeen materiaaleihin voi käydä tutustumassa osoitteessa: https://lastenkulttuuri.fi/lastenkulttuuri/hankkeet/taidetta-eskareihin/vinkit-eskareille/