PIKKUPROVINSSI TUO ALAKOULUJEN BÄNDIT TÖRNÄVÄNSAAREEN

kuva: Janne Viitamäki

Lastenkulttuurikeskus Louhimon järjestämä lastenfestivaali palaa juurilleen Törnävänsaareen, kun torstaina 18.5. Paviljongin lavalle kipuaa kymmenen bändiä Louhimon toiminta-alueelta. Pikkuprovinssin bändikatselmus keskittyy esittelemään alakouluilla tehtävää pitkäjänteistä ja arvokasta bändikerhotoimintaa. Illan myötä bändien lukuvuoden kestänyt uurastus palkitaan esiintymisillä perinteisellä Provinssi-alueella.

Pikkuprovinssia järjestettiin Törnävänsaaressa vuosien ajan keväästä 1995 lähtien, jolloin Törnävän koulun bändikerhon opettaja keksi idean lasten yhteisestä soittotapahtumasta. Pienen tauon jälkeen Louhimo ja Selmu alkoivat yhdessä järjestää tapahtumaa uudelleen. Uuden alun myötä tapahtuma siirrettiin järjestettäväksi Rytmikorjaamolle vuonna 2007, jossa se on järjestetty siitä lähtien vuosittain. PIkkuprovinssissaa on esiintynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana yli 150 alakouluikäisten bändiä ja se on tarjonnut monelle musiikin harrastajalle ensimmäisen julkisen esiintymiskokemuksen.

Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden, Seamkin ja Louhimon järjestämä tapahtuma on kaksipäiväinen huipentuen lauantain 20.5. lastentapahtumaan Törnävänsaaressa. Molempina päivinä tapahtumaan on vapaa pääsy.

www.pikkuprovinssi.fi
Bändien esittelyvideoita