LOUHIMO TARJOAA SIRKUSISÄLTÖJÄ TALVEEN

Louhimo julkaisee helmikuun lopussa ensimmäisen osan youtube-videoiden sarjasta liittyen sirkusvälineiden rakentamiseen. Videot tuovat lisäulottuvuuden viime vuonna julkaistuun sirkusvälineiden rakennusoppaaseen. Opas on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat rakentaa itse sirkusvälineitä ja saada käytännön ohjeita helpoista ja edullisista tavoista valmistaa niitä. Rakennusohjevideoita on tehty muun muassa jongleerauspallojen sekä hulavanteiden valmistamisesta. ”Videon avulla rakentamisesta saa aina vain tarkemman kuvan”, Louhimon lastenkulttuurituottaja ja sirkusohjaaja Tanja Huuskonen vinkkaa. Opas löytyy nettisivujen Oppaat-osiosta. Video löytyy täältä.

Jani Suihkonen esiintyy Seinäjoen pääkirjastossa talvilomalla.

TALVILOMAVIIKKO  KIRJASTOLLA

Louhimo on laajentanut toimintaansa viime vuosina musiikkiin erikoistuneen lastenkulttuurityön lisäksi myös sirkustoiminnan alueelle. Talvilomaviikolla Louhimo tuo kirjastoon kaikille avoimen sirkustyöpajan sekä sirkusesitysvierailun Tampereelta. Jonglööri Jani Suihkonen esiintyy Apila-kirjastossa to 1.3. Kirjaston Talvilomatapahtumien yhteydessä.

Keskiviikko 28.2.

klo 10-12 Tutustu bändisoittoon Louhimon ohjauksessa (Pommari)
klo 16 Lasten kino (Studio)
klo 18.15 Iltasatutuokio (Aallon kirjaston lastenosasto)

Torstai 1.3.

klo 14.30 Jonglööri Jani Suihkonen esiintyy (Lukuportaikko)
klo 15.15 Louhimon avoin sirkustyöpaja (Jaaksi-sali)
klo 16.15 Jonglööri Jani Suihkonen esiintyy (Lukuportaikko)
klo 17-19 Soturikissakerho kaikille kirjasarjan faneille (Studio)