LOUHIMO
 

HIGHLIGHT

BRIGHTLESS

  • Lauri Kemppainen - laulu ja leadkitara
  • Nina Murtosaari - rummut
  • Jere Ala-Varvi - basso
  • Ville Hirvilammi - kitara
  • Severi Hirvilammi -laulu

Mikä on Brightless?
-Makaronimerkki.

Miten ja miksi bändinne perustettiin?

-Hienot asiat tapahtuvat vain kerran elämässä.

Mistä biisinne kertovat?

-Hieman normaalista poikkeavista asioista: sienistä, jotka sotivat ihmiskuntaa vastaan, herra Sateenkaaresta, pyllystä, kolmesta pienestä lihansyöjäporsaasta...

Mitkä ovat teihin eniten vaikuttaneet yhtyeet?

-Stam1na, Fröbelin Palikat, Ensiferum, Jope Ruonansuu, Metallica.

Mikä on maailmankaikkeuden kovin biisi?

-Joulupukin Töissä.

Kertokaa hieman bänditreeneistänne, tapahtuuko kellarissa kummia?

-Mitä nyt silloin tällöin kitaravahvistin kirjaimellisesti katoaa ja ilmestyy kuukauden päästä uudestaan, syödään vohveleita...

Onko bändinne jäsenillä muita yhtyeitä Brightlessin rinnalla?

-Ville ei muista bändinsä nimeä, mutta soittaa siinä kuitenkin.

Missä näette bändinne viiden vuoden kuluttua?

-Siellä, mistä kaikki alkoi: Laurin olohuoneen sohvalla.

Edellinen Highlight-vieras The Flying Gums kysyi teiltä: Käytätkö usein purkkaa?

-Suun ulkopuolella kyllä.

Mitä tahtoisitte kysyä seuraavalta haastateltavalta?
-Kuka keksi juustohöylän?

THE FLYING GUMS

  • Tuomas Kätkänaho - soolokitara
  • Teemu Hakala - komppikitara
  • Aapo Hakala - rummut
  • Otto Nyyssölä - basso

Millaista musiikkia soittaa The Flying Gums ja miksi?
- The Flying Gums soittaa puhdasta rockia, koska se on yksinkertaisesti parasta musiikkia. Isoimpina vaikuttajina mm. Guns N’ Roses, sekä AC/DC.

Kuinka biisinne syntyvät?
- Biisit syntyvät siten, että joku keksii esim. riffin tai jonkun muun osan ja sitten työstämme kappaleen yhdessä treenikämpällä.

Miksi nimenne on The Flying Gums?
- Joskus vanhassa koulussamme eräs opettaja sanoi oppilaalle, joka heitteli kumeja luokassa: ”Jos perustat joskus bändin, sen nimeksi tulee lentävät kumit”. Käänsimme tämän englanniksi ja syntyi The Flying Gums. Yleensä nimen ajatellaan kuvaavan "lentäviä purukumeja".

Paras näkemänne keikka tänä vuonna?
- Tämän vuoden paras keikka on ollut ehdottomasti Roger Watersin luotsaama The Wall -kiertue, jossa esitettiin Pink Floydin The Wall -albumi. Lisäksi Provinssirockissa näimme useita hyviä keikkoja mm. Wolfmotherin ja Avenged Sevenfoldin.

Millä mielin lähdette Tanskurockin keikalle?
- Lähdemme hyvillä mielin keikalle kesän jälkeen. Toivomme onnistunutta keikkaa, sekä paikalle paljon yleisöä.

Paras keikkamuisto?
- Tähän asti paras keikkamme on ollut ehdottomasti Rytmikorjaamolla Music Against Drugs-tapahtumassa. Oli hienoa soittaa isolla lavalla. Keikasta jäi paljon hyviä muistoja.

Soitatteko muissa yhtyeissä?
- Emme soita tällä hetkellä muissa yhtyeissä.

Koska teidän levyjä saa kaupasta?
-Saa nähdä.

Edellinen Highlight-vieras Pieds D’Argile kysyi teiltä kuka omistaa kalan?

-Jaakkojaska, miten niin, mitä siitä, mitä sitten?

Mitä tahtoisitte kysyä seuraavalta haastateltavalta?
-Käytätkö usein purkkaa?

mikseri

 

PIEDS D'ARGILE

  • Mikko Voutilainen - örinä & rap
  • Atte Pohjonen - kitara & taustalaulelo
  • Jenni Koskela - kiipparit
  • Jouni Hautamäki - basso
  • Ali Ahovaara - rummut & laulelo

Mitä kuuluu PDA:n kevääseen?

-Paljon uusia biisejä ja just train.

Mistä elementeistä koostuu PDA?

-Lyhyt matematiikka, surkea huumori ja Valio Play -maitokaakao.

Mistä moinen nimi bändillenne ja mitä se tarkoittaa?

-Pieds D'Argile on ranskaa ja tarkoittaa "savijalat".

Top 5 suosikkiyhtyeenne kautta aikain?

-The Beatles, Rush, Porcupine Tree, Dream Theater ja Opeth.

Miten aiotte pelastaa maailman?

-Kartamme vastuuta ja delegoimme sen homman niille, jotka kokevat saavansa siitä jotain henkistä/fyysistä tyydytystä.

Soitatteko jossain muissa projekteissa?

-Basistimme Jouni soittaa kuoleman traktorissa (Deathfracture) 

Mitä puuhailette vapaa-ajallanne?

-No syödään tietenkin.

Mikä eläin PDA on ja miten se saalistaa?

-Etana, joka yön pimeydessä muumeja saalistaa.

Miten biisinne syntyvät?

-Professio(a)naalisesti tarkan suunnittelun ja loputtoman vatvomisen tuloksena.

Parhaat keikkamuistot lavalla ja yleisössä?

-Se kun on saatu soittaa ja yleisö on taputtanut käsiään yhteen niin, että siitä on kuulunut ääntä.

Tulevaisuuden suunnitelmanne?

-Maailmanvalloitus.

Minkä kysymyksen haluatte esittää seuraavalle Highlight-haastateltavalle?

-Kuka omistaa kalan?

PDA@Hitlantis

 

DOMOVOYD

  • Oskar Tunderberg - laulu & kitara
  • Niko Lehdontie - kitara
  • Dmitry Melet - basso
  • Axel Solimeis - rummut

Mitäs kuuluu?

 - Ääniä. Selittämättömiä sellaisia. Emme halua kertoa niistä enempää.

Millainen bändi olette livenä?

- Energinen, hypnoottinen, hikinen, psykoottinen. Mahlaisen makea, joskin hyvin sakea.

Mikä on suhteenne kitarasooloihin?

 - Pyrimme pitämään soolot osana kappaleita, emmekä irrallisina tiluliluina. Paljon on mukana pentatonista ja wahia, sillä ne näyttävät tyydyttävän Suuria Muinaisia.

Mikä teitä musiikkilukiolaisia oikein riivaa?

- Luova hulluus yhdistettynä taipumukseen erota massasta. 

Suurimmat vaikutteenne?

- Vaikea kysymys. Ammennamme vaikutteita kaikesta mitä elämässämme kohtaamme ja emme kohtaa, tässä joitain esimerkkejä: Electric Wizard, Weedeater, Sleep, Kyuss, Pantera, Black Sabbath, Saint Vitus, Reverend Bizarre, Acid King, Neurosis, Oranssi Pazuzu, Buzzov*en, Soundgarden, Wolfmother, Kingston Wall, Jefferson Airplane, Alex Grey, Hunter S. Thompson, Aleister Crowley, H.P. Lovecraft, 70-luku, kulttielokuvat, krautrock.

Potbelly yhteen lauseeseen tiivistettynä?

- Juoksevaa räkää.

Mitä toivotte joululahjaksi?

- Flanellipaitoja, efektipedaaleja, Wingerin CD, ananas. 

Mikä on joulupöydän maukkain ruokalaji?

- Pöytä. 

Paras todistamanne keikka vuonna 2010?

- Electric Wizard Nosturissa ja Circle Ilosaaressa.

Mitkä ovat Domovoydin suunnitelmat vuodelle 2011?

- Keikkojen kerjäämistä ja uuden demon väsäilyä. Uutta materiaalia löytyy runsain mitoin, mutta ne odottavat vielä hiomistaan, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

myspace

GROUND FRAME

  • Ari Latvala - laulu

  • Jari Herrala - kitara

  • Perttu Nelimarkka - kitara

  • Antti Jylhä - basso

  • Osku Mäkelä - rummut

Kuinkas Ground Framella sujuu?
-Kuten rumpalimme Osku joskus sanoi: Kusessahan me ollaan.

Miten tiivistäisitte bändinne syvimmän olemuksen?
-Väkisin, naama irvessä ja kyyneleet silmissä.

Mitkä ovat Ground Framen suunnitelmat vuodelle 2011?
T-ehdään ennen kesää kourallinen keikkoja ympäri Suomea ja siinä sivussa käydään muutaman kerran Peltokankaalla. Loppuvuodesta ollaan luultavasti jo aika iso nimi.

Bändinne vaikuttajat perustettaessa ja nyt?
-Jokaisella on omat vaikuttajansa omaan tekemiseen ja nekin on vaihtunu monesti matkan varrella. Ainoana voitais mainita For The Imperium, joka sekin on enemmän "roolimalli" kuin vaikuttaja.

Onko bändinne jäsenillä muita projekteja tällä hetkellä?
-Ei mitään vakavaa.

Millainen bändi olette livenä?
-Lavalla olemme vaaraksi niin toisillemme, kuin mahdolliselle yleisöllekin. Joskus joku muistaa myös soittaa jotain.

Hauskin keikkamuistonne?
-Keikoissa ei ole mitään hauskaa, ne on raakaa suorittamista. Jos nyt joku pitää sanoa niin kerran Kokkolassa oli aika hauskaa kun ketään ei kiinnostanu.

Missä olette viiden vuoden kuluttua?
-Tehdään samoja biisejä samoille tyypeille.

Mielenkiintoisimmat bändit Suomessa tällä hetkellä?
-For The Imperium.

Jos olisitte eläin, mikä eläin olisitte?
-Vesikauhuinen Puudeli.

myspace

 

Kairon; IRSE!

  • Johannes Kohal - rummut

  • Dmitry Melet - basso/laulu

  • Lasse Luhta - kitara

  • Niko Lehdontie - kitara

Kauanko olette olleet kasassa?

-Aikalailla tasan vuoden päivät, eli aloteltiin syksyllä 2009. Eka promo tehtiin keväällä ihan triona, Niko tuli sitten myöhemmin mukaan.


Kuinka paljon treenaatte? Onko teille muita projekteja Kairon; IRSE!:n ohella?
-Treenataan sen verran mitä ehditään, yleensä enimmäkseen ennen keikkoja. Kaikilla on kuitenkin muitakin projekteja. Dima säveltää klassista ja soittelee Nikon kanssa Potbelly -nimisessä sludgeorkassa, Lasse tekee konemusaa Cartridge Forresterissa ja Johannes käy Kokkolassa soittelees marimbaa kerran viikossa.


Mitkä yhtyeet/soittajat ovat vaikuttaneet eniten soundiinne?
-Laulutyyli nojaa meillä jokseenkin ehkä Sigur Rosin suuntaan, kitaroissa on ehkä ripaus Pink Floydia ja Kingston Wallia, mut myös Darude oli pienenä kova juttu.


Tulevaisuuden suunnitelmat/tavoitteet?
-Yritetään väsätä jonkinlainen EP tässä talven aikana ja keikkailla aktiivisesti ainakin 2011 heinäkuuhun asti, jolloin osa porukasta astuu Suomen valtion palvelukseen.


Miten teette biisinne?

-Kaikkihan lähtee siitä, että lyödään korttipakka pöydälle ja nostetaan päällimmäinen kortti. Punanen on duuri, musta on molli ja niin edelleen.


Mistä ihmeestä on peräisin bändinne nimi ja mitä se mahtaa tarkoittaa?
-Nimi pohjautuu vanhaan sumerilaiseen filosofiaan, joka pohjautuu täysin lähtemisen käsitykselle. Näimme sen unessa.


Mitkä ovat viime aikojen inspiroivimmat jutut?
-Electro Harmonix Memory Man Deluxe, Bon Jovi, hyvät muusikkovitsit, Anttilan Levyhylly, Arnold Schwarzeneggerin dokumentit sekä tietysti iDD:n He-Man -dubit YouTubessa.

Mitkä ovat kunkin jäsenenne vahvuudet?

-Dimalla on viikset, Johannes ei tarvii silmiä, koska sillä on päänsisänen kaikuluotausjärjestelmä, Niko osaa olla veden alla 15 sekuntia hengittämättä, Lasse harrastaa kellonaikoja.


Mistä biisinne kertovat?

-Hankalista ja vaikeista asioista, joista emme halua sen enempää puhua, kuten zombeista, lihansyöjäkasveista, lohikäärmeistä, vuoristotaudista sekä Ikuisen Rauhan Sisäisestä Etsinnästä.

Miksi teette musaa?

-Emmä tiijjä, vois lopettaa.

myspace

MAGIC MEREDITH

  • Antti Hietala - laulu
  • Sami Melasalmi - kitara
  • Joonas Pihala - kitara
  • Vesa Roukala - rummut
  • Juuso Rinta - basso

Magic Meredith kolmeen sanaan tiivistettynä?

-Fuzz, Markku ja flanelli


Millaiset ovat yhtyeenne tulevaisuuden suunnitelmat?

-Nyt loppukeväästä olisi tarkotus hyödyntää Marrasrockista voittamaamme studioaikaa ja käydä tekemässä demo/ep! Keikkailu ois myös jees. Yritämme myös tiiviisti ilmaista eskimoiden merkitystä markkinataloudelle, minkä vuoksi tarkoituksemme olisi siellä joku päivä heidän keskuudessaan nauhoittaa live-DVD.


Mistä kappaleenne kertovat ja miten ne syntyvät?

-Pop/jazz-teorian opiskelu on helpottanut sävellysprosessia huomattavasti - syvempi analyysi rytmiikan, soinnutuksien, harmonian ja tietysti myös asteikkojen kannalta käy käden käänteessä. Joonaksen kappaleissa käytämme yleensä harmonisen duurin asteita, Sami on suosinut kokosävelasteikkoa ja Juuson kappaleissa altered-asteikko on saanut paljon kannatusta. Yleisiä teemoja ovat rakkaus, ns. "elämän harmonia", matemaattiset yhtälöt, sekä Markku. Nykyään olemme laajentaneet repertuaaria myös Vesan aihepiireihin (mm. kissat, lautat, unet, hylkeet..). Nämä edellämainitut asiat laulajamme Antti sitten muuttaa lyyriseen muotoonsa.

Eli siis käytännössä kappaleet syntyvät treenikämpällä aika lailla jamimeiningeissä.


Suurimmat musiikilliset vaikuttajanne?

-Musiikkia tulee kuunneltua laidasta laitaan, mutta suurimpia yhteisiä vaikuttajia tältä saralta ovat ainakin Kyuss, Electric Wizard, Sleep, Serge Gainsbourg, Lama, Kyrpäjooseppi, Black Sabbath ja Alice In Chains.


Entä mitkä ovat mielestänne mielenkiintoisimmat kotimaiset bändit tällä hetkellä?

-Oranssi Pazuzu, The Bluestation, Verneri Pohjola, Kyrpäjooseppi/Kadonneet Lapset ja tietysti Jesse.


Magic Meredithin vahvuudet ja mahdolliset heikkoudet?

-Lihaskuntotestien perusteella olemme suht. keskitasoa. Livenä olemme vahvimmillamme. Olemme myös fuzz-pedaalien suuria kannattajia ja asiantuntijoita. Biisien sovituksia voisi hieman enemmän harkita ja hioa.


Bändinne kuulostaa ikäisekseen erittäin valmiilta ja soi hyvin yhteen. Kuinka paljon vietätte aikaa treenikämpällä?

-Viikottain pyritään soittamaan ainakin tunti tai kaksi yhdessä sen mukaan mitä yhteistä aikaa löytyy. Kaikilla on myös enemmän tai vähemmän muitankin projekteja


Ikimuistoisin keikkamuisto?

-Eka keikka oli kiva. Yleisö lähti menemään, mutta Antti houkutteli yleisön takasi riisuutumalla. Myös Marrasrockissa oli hyvä fiilis soittaa

myspace

SLIVERS OF SILENCE

  • Jarmo Panula -laulu
  • Akseli Kangas -kitara
  • Stefan Laine - basso
  • Eemeli Timonen - rummut

Mikä tekee juuri teidän yhtyeestänne erityisen?

-Yhteen kitaraan luottavat yhtyeet tuntuvat olevan tänä päivänä harvassa, mutta meillä kitaristeja on vain yksi, emmekä muutenkaan ole lähteneet tukkimaan äänimaailmaamme soitinilottelulla, vaan fiilistä pyritään saamaan irti melko yksinkertaisesta soinnista. Hyvää lavameininkiä meiltä sopii myös odottaa.

 Miksi laulatte englanniksi?

-Aikanaan englanti oli itsestäänselvä vaihtoehto, kun pöytälaatikkoon tuli runoiltua bändiä perustettaessa enkuksi. Ehkä enkku jollakin tapaa myös sopii tämän tyyppiseen musiikkiin suomea paremmin, vaikka tällä kielitaidolla suomeksi varmaan irtoaisi rikkaampaa tekstiä.

Mitkä ovat Slivers of Silencen suunnitelmat kuluvalle vuodelle?

-Uusi demo pitäisi ennen kaikkea saada ulos. Kehitys Sea of Sorrow -demon jälkeen on ollut mielestämme sen verran merkittävää, että nyt pitäisi päästä näyttämään, että kyllä mekin jo osataan! 

Entä mitkä ovat yhtyeenne pidemmän tähtäimen tavoitteet?

-Nyt on tärkeintä saada uudet biisit nauhalle ja ihmisten kuultaville. Kovin paljoa sen pidemmälle ei kannata ajatella, kun armeijat ja opiskelut ovat tulossa sekoittamaan bänditoimintaa. 

Slivers of Silencen suurimmat musiikilliset vaikuttajat?

-Yksittäisiä suurimpia vaikuttajia ei voi blokkailla, sillä vaikuttajien kirjo on todella laaja. Bändistä löytyy kova Children of Bodom -fani ja kova The Crash -fani. Ja tämä on totta. Edellä mainitut yhtyeet eivät kuitenkaan biiseissämme taida kuulua, mutta eipä niissä taida kuulua kovin paljon Sentencedkään, vaikka pääasiallisesti uudet biisit säveltänyt jäsen tulevan demon sävellysvaiheessa bändiin kilahtikin. Jostain niitä alitajuisia vaikutteita kuitenkin tulee kaiketi otettua, kun uusia biisejä syntyy tasaiseen tahtiin.

 Mikä on parasta juuri nyt?

-Riippuu keltä kysytään. Nimet Stam1na, Bring Me the Horizon ja Helloween ovat vilahdelleet treeniskeskusteluissa.

Kuvailette musiikkianne "fiilishakuiseksi rockiksi". Millaisia fiiliksiä pyritte musiikillanne välittämään?

-Sitä angstiahan sieltä löytyy. Niinhän se on, että huonoista fiiliksistä sitä tekstiä irtoaa ja sitä kautta sellainen alakuloinen ja haikeahko tunnelma sieltä toivottavasti joissain paikoin läpi kuuluu. "Fiilishakuinen rock" -määritelmä koskee enemmänkin vielä julkaisemattomia biisejä, joissa tekstit ja sävellykset osuvat aiempaa enemmän yhteen. Tosin eipä meidän musiikissamme kyllä kyse mistään seesteisestä tunnelmoinnista ole, rock-musiikista tässä puhutaan.

 Millaisia aiheita sanoituksenne käsittelevät?

-Sea of Sorrow -demolta löytyy jos jonkinmoista tarinaa ja kannanotontynkää, mistä nyt milloinkin on inspiroitunut. Tulevan demon matsku on omakohtaisempaa, joskin paikoin vielä vähän väritettyä. Ne yksilön ajatukset ja kokemukset siellä vilisevät. Tuntuu, että siltä alueelta irtoavat vahvimmat ja merkitysellisimmät tekstit. Ei tässä vielä niin aikuisia olla, että osaisi sanoa jotain painavaa jostain muustakin, kuin omasta elämästään.

Unelmien keikkapaikka ja -yleisö?

-Rytmikorjaamo 24. maaliskuuta ja mukavasti porukkaa, niin kyllä silläkin saa jo tämän yhtyeen tyytyväiseksi!

sliversofsilence.blogit.fi

myspace

 

DIMENSION

  • Topi Latukka - kitara, laulu
  • Eero Keskinen - basso
  • Jiri Mustajärvi - rummut

Kotipaikka: Seinäjoki

Miksi juuri nimi Dimension?
-Se nimi "soundas" parhaalta. Luultiin aluks, että se ei tarkota mitään...
Se myös kuvaa bändiä parhaiten!

Kauanko olette soittaneet yhdessä?
-Reilun vuoden verran.

Mainitkaa kolme musiikkiinne eniten vaikuttanutta artistia/yhtyettä.
-Lostprophets, Rush, So Called Plan

Kertokaa hieman tyypillisistä bänditreeneistänne.
-3-7 tuntia biisien treenausta, fiilistelyä, sovittamista, jammailua ja
jutustelua

Missä Dimension on kymmenen vuoden kuluttua?

-Näin nöyrästi sanottuna : Yhdeksäs studioalbumi ilmestynyt, myi
ensimmäisellä viikolla tuplaplatinaa amerikassa. Maailmankiertue starttaa
viikon päästä... ;)

Miten kuvailisitte soittamaanne musiikkia?

-Progevaikutteista raskaahkoa rockmusiikkia. Vaikutteita myös
"klisepopista" ja metallimusiikista

Mistä haette inspiraation biiseihinne?
-Tunteistä, fiiliksistä ja monista muista hienoista asioista

Mitkä ovat Dimensionin suunnitelmat alkaneelle vuodelle?
-Paljon treenejä, biisien tekoa, demojen nauhoittelua ja miesteniltoja.

Onko teillä myspace-sivuja?
-Ei ole. Etsimme henkilöä joka taitaisi html -ja css koodauksen, että
saatais sinne grafiikat (ottakaa yhteyttä). Mikseri.netistä löytyy kyllä
www.mikseri.net/dimensionband.

 

ZAMIUS

 Kokoonpano:

-Aika pitkälti minä itse ja muutamat kaverit, jotka tulee kertsejä biiseihin laulamaan. Loukolan Mikko äänittää ja miksaa biisit kotistudiollaan. Biittien tekijää taustalle olen jo jonkin aikaa etsinyt.

 Kotipaikka:

-Peräseinäjoki


Musiikkityylin kuvaus:

-Suomenkielinen hip-hop laidasta laitaan.

 Mikä vetää sinua musiikin pariin?

-Musiikki on pienestä asti ollut jollain tavalla mun elämässä mukana, on hienoa sanoittaa biisejä, välittää sillä tavalla ajatuksia ja fiiliksiä muille.

 Mikä tekee Zamiuksesta huomion arvoisen artistin?

-Mun biisien sanat keskittyy melkein kokonaan oikeeseen elämään, siihen mitä itse koen ja tunnen. Sitä kuunnellessa voi monet samaistua ja sitä kautta miettiä asioita uudelta kannalta.

 Miten kuvaisit suomalaisen rapin tämän hetkistä tilaa?

-Eiköhän sen tila ole aika hyvä. Vanhojen artistien suosio säilyy ja uusia nuoria artisteja tulee esiin koko ajan. Suomalaisessa räpissä on nykyään monia tyylilajeja, jotka eroaa toisistaan, ja sieltä jokainen varmaan löytää mieleisensä. 

Unelmiesi keikkapaikka:

-Jaa-a. Enpä ole asiaa ennemmin miettinyt, mutta kyllä Tavastia yms. ”suurempi” lava olisi mahtava paikka vetää keikkaa.

Tavoitteesi artistina:

-Pystyä tekemään sellaista musiikkia, mihin olen itse tyytyväinen ja mistä mahdollisimman monet saisivat jotain irti.

 Tärkeintä elämässä:

-Jokainen laittaa itse elämänsä asiat tärkeysjärjestykseen, mulle se on varmaan musiikki ja läheiset. 

Zamius netissä:

www.mikseri.net/zamius

 

Rough enough

  • Rauni Hautamäki: kitara/taustalaulu
  • Iida Mäkelä: Basso/laulu
  • Emma Ruuska: rummut

Kotipaikka:
Ylistaro

Mitä soitatte?
Ne biisit, mitä me ollaan nyt soitettu on punkrockia tai pop-punkia. Tulevien biisien genre riippuu siitä, kuka minkäkin biisin tekee.

Miksi soitatte?
Musiikki on meille tärkeää ja haluamme soittaa sitä itse.

Mikä Rough Enoughissa on parasta?
Emman energisyys, Iidan rämäpäisyys ja Raunin hullut ideat.

Mistä bändinne nimi juontaa?
Siinä on särmää, huumoria, se rimmaa ja se kuvaa meitä

Jos bändinne olisi eläin… 
Se olisi mölyapina!!

Onko bändillänne yhteisiä  esikuvia?
Raunin esikuva on Green Day. Emmalla ja Iidalla on useampia esikuvia.

Unelmien keikkapaikka?
Amerikassa! Haha

Missä Rough Enough on viiden vuoden päästä?
Keikalla vetämässä omia biisejä, tai tekemässä omaa levyä.

Myspace:
Ei ole.

 

-

 

The Trip Outside

  • Petri Pusa: laulu
  • Juho Perämäki: kitara
  • Jussi Ala-Talkkari: kitara
  • Oskari Paakki: rummut
  • Matti Vuori: basso

Kotipaikka:

Lapua

Mitä soitatte?
-Tähän mennessä olemme soittaneet covereita, mutta oma tyylilaji on vielä avoin. Enimmäkseen metallimusiikkia.

Miksi soitatte?
-Hyvä kysymys... Tähän pitää kuitenkin vastata kliseisesti, eli: Se on mukavaa!

Mikä teissä on parasta?
-Rento meininki

Mistä bändinne nimi juontaa?
-Syvällisistä mietinnöistä kahvikupposen ääressä.

Mikä ruokalaji olisitte, mikäli olisitte?
-Munajuustopekonihampurilainen pihvillä

Minkä esikuvan kaikki allekirjoitatte?
-Meillä ei ole varsinaisesti yhteistä esikuvaa, vaan kaikki tuovat omia vaikutteitaan bändiin.

Missä The Trip Outside on viiden vuoden päästä?
-Luultavasti treenaamme samassa kämpässä ja teemme satunnaisia keikkoja, tämä on realismia.

Myspace:
-Tulossa...

-